Viikonloppu meni rennossa tunnelmassa, perjantaina illalla lähdin työkaverini, Fanoelan, kanssa Rotterdamiin viettämään ns. "tyttöjen iltaa". Rotterdamin vilkkaus oli "vähän" erilaista kuin täällä Goudassa, joka siihen verrattuna on pikkukylä! Lauantai ja sunnuntai kului pyykkiä pesten ja vuokranantajilla syöden. Tehtiin myös vuokranantajien tyttären ja tämän poikaystävän kanssa suunnitelmat lauantaille, joten viikonlopusta ei ainakaan pitäisi tulla kovin tylsä!
Maanantaina työt jatkuivat normaaliin tapaan, tosin tälläkertaa ohjelmassa oli jokaikisen paidan hinnan skannaus koneelta, ja noin miljoonan hintatarran lätkiminen. Tarkastuksiin ja tarroittamiseen upposi koko päivä, vaikka meitä olikin kolme töissä. Tosin koneita on vain yksi, joten aina joutui keskeyttämään kun asiakkaat halusivat ostaa jotakin.
Eilen (tiistaina), jatkettiin vielä tarkastuksia ja hinnoitteluja, sekä vaihdeltiin vähän järjestyksiä.
Aamulla Nico piti minulle lyhyen kertauksen maanantai-iltana käydystä palaverista, missä en ollut osallisena.
Käytiin läpi paloturvallisuusohjeet, kaupan tulevaisuus, sekä oma työskentelyni.
Nico kertoi olevansa kovin tyytyväinen työskentelyni nopeuteen, laatuun, sekä "joukkoon sopeutumiseeni".
Tänään ei ollut itseasiassa muuta erikoista tehtävää kuin farkkupöydän tyhjennys ja pöydän täyttäminen neuleilla. Tähän upposi minulta ja "kunnon" CoolCatissa työskentelevältä Edwiniltä, joka oli tuuraamassa yhtä työkaveriani, yhteensä noin 2 tuntia... Käytiin myös ruokatunnilla pyörähtämässä hänen oikealla työpaikallaan (sijaitsee 200 metrin päässä meidän liikkeestä), ja sain nähdä miltä "oikeassa" CoolCat - myymälässä näyttää.
Asiakaspalvelu alkaa sujua jo paljon paremmin, enkä enää vierasta tilannetta kun asiakas tulee tohkeissaan hollanniksi kyselemään jotain tuotteista. Yleensä kerrottuani asiakkaalle, että en puhu hollantia, he yleensä vain naurahtavat ja toteavat ettei se ole ongelma, välillä saan tosin huutaa liikkeen toiseen päähän jonkun työkaverin avuksi :D
Tunnistan jo meidän vakioasiakkaat, ja he tervehtivät aina iloisesti, ja kyselevät kaikkea maan ja taivaan väliltä, tosin työkavereitteni kautta.
Kassaa en käytä, sillä taisi olla ihan yhtiön sääntö, että harjoittelijat eivät käytä kassaa. Tämä on myös asiakkaiden kannalta huomattavasti helpompaa.
Jos asiakkaalla on paljon tavaraa ja muut ovat tauolla tai tekemässä jotain muuta henkilökuntatiloissa, on hiljaista, eikä ole siivottavaa, saatan välillä olla auttamassa työkaveria hälyttimien irroittamisessa, sekä pakkaamisessa, mikä on ihan mukavaa vaihtelua ainaisen viikkaamisen ohelle.
Eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi muutamaksi päiväksi...