perjantai 14. maaliskuuta 2014

kulunut viikko

Viikko kulunut töissä lähes normaaliin tapaan. Lisänä tosin se, että maanantaina kollegani aloitti projektin sovituskoppien pesu. Myymäläpäälikön tehtäviä tekevät eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä lopputulokseen, joten olen kuluneen viikon aikana hinkannut sovareitten seiniä noin 6-7 tuntia yhteensä. Sovituskoppeja on siis yhteensä 6 kappaletta, joten voitte vaan kuvitella kuinka likaisia seinät olivat kun niihin upposi noin monta tuntia... 
Tosin tänään sain viimeisenkin kopin valmiiksi, joten ensiviikon alusta alkaa sitten lattian jynssääminen!

Jo aikaisemmin saimme tiedon, että Outlet-myymälämme tullaan sulkemaan ja tilalle tulee CoolCat Junior-myymälä.
Uusi myymälä avataan ensi kuun alussa, kun taas nykyinen liike suljetaan 29. tätä kuuta.
Töitä riittää paljon tämän takia loppuun asti. Nico myös pyysi minua auttamaan viimeisenä päivänä liikkeen tyhjennyksessä, sillä vaatteita on paljon, ja kaikki pitää sulkemisen jälkeen kantaa rekkaan. Meidän liikkeessä työskentelevät ovat kaikki velvoitettuja tulemaan paikalle auttamaan. Myös toisesta CoolCatin liikkeestä tulee henkilöstöä auttamaan. Päivä tulee olemaan todennäköisesti hyvin tunteikas, sillä se on viimeinen päivä niin minulle, kuin myymäläpäälikölle, Nicolle, myös...

Mitään muuta uutta töissä ei ole kaiketi ollut.. Paitsi tänään iltapäivästä Nico oli yläkerrassa onnistunut kaatamaan poikien vaaterekit ja kun yritimme niitä nostaa, kaatui myös tyttöjen rekit.. Oli kuulemma alakertaan kuulunut hirveä ryminä ja ryske, kollegamme Jordi oli alakerrassa kuulemma asiakkaitten kanssa ihmetellyt melua kun ei tiennyt mitä yläkerrassa tapahtui :D

Ensiviikolla alkaa mahdollisesti "actionit", eli jotkut tietyt tuotteet ovat esimerkiksi "toiset puoleen hintaan"-tyyppisessä alennuksessa. Sen näkee sitten maanantaina.


2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa siltä, että töitä riittää monipuolisesti ja ainakaan tekemisen puutetta ei ole. Hienoa, että pääset käyttämään englannin kieltä erilaisissa tilanteissa.

    Laitan tällä viikolla sähköpostitse muistutuksen niistä lomakkeista, jotka pitää muistaa tuoda täytettyinä ja allekirjoitettuina mukana Suomeen.

    VastaaPoista